Kettusen erorahasta oikaisuvaatimus Jyväskylässä

Viime viikolla eroilmoituksensa jättäneen Jyväskylän kaupunginjohtajan 260 000 euron erorahasta aiotaan tehdä oikaisuvaatimus.

Jyväskylän kaupunginjohtajan Pekka Kettusen eroraha näyttää johtavan valituskierrokseen. Ainakin Suomen kommunistisen puolueen Jyväskylän piirijärjestö ilmoittaa tekevänsä asiasta oikaisuvaatimuksen.

Kaupunginjohtaja Kettunen esitti 8. joulukuuta eroilmoituksensa kaupunginhallitukselle. Hän jättää virkansa ensi huhtikuun alussa. Eron ehtoihin sisältyy kahden vuoden palkka, 260 000 euroa. Kaupunginhallitus hyväksyi Kettusen asettamat ehdot yksimielisesti.

Viime viikon kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin tänään. Pöytäkirja tulee julkisesti nähtäville huomenna, minkä jälkeen kuntalaisilla on kaksi viikkoa aikaa tehdä päätöksestä oikaisuvaatimus.

SKP:n Jyväskylän piirin edustajan Erkki Tynjän mukaan SKP:n valtuutettu Riitta Tynjä on tekemässä eroraha-asiasta oikaisuvaatimusta. Tynjän mukaan oikaisuvaatimusta perustellaan sillä, että kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa myöntämällä määrärahan, josta päättäminen on budjettiasia ja sellaisena se kuuluu kaupunginvaltuustolle. Tällaiset lahjat eivät myöskään kuulu kunnan toimialaan.

Erorahasta valtakunnallista keskustelua

Kunnalliselämässä poikkeuksellisen suuri eroraha synnytti vilkkaan keskustelun ja kirjoittelun valtakunnallisissakin tiedotusvälineissä.

- Maksaa kuin Kettusen sähköposti (jyväskyläläinen sananparsi), Iltasanomat leukaili päätöstä Lainatuissaan.

Kettunen antoi ensi tiedon eroaikeistaan sähköpostilla kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Erkki Ikoselle.

Kettusen seuraajasta alkoi myös heti vilkas kannunvalanta. Siinä on käyty läpi monia kaupunginjohtajia, yliopistoväkeä ja poliitikkoja. Useimmissa nimipovailuissa esiintyy Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio, jolla on jyväskyläläinen tausta.

Jyväskylän kaupunginjohtajan virka julistetaan avoimeksi vasta maaliskuussa. Tätä aikataulua noudatetaan siinä tapauksessa, että valitukset eivät viivästytä prosessia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.