Keuhkoahtaumaan uusi tehokkaampi lääke

Keuhkokudosta vaurioittavaa keuhkoahtaumatautia ei voida parantaa, mutta sen oireita voidaan hoitaa tehokkaasti. Keuhkoahtaumatautiin kuolee maailmassa arviolta 250 ihmistä tunnissa.

Keuhkoahtaumatautiin on löydetty aiempaa tehokkaampi lääkitys. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääke vähentää taudin myöhemmän vaiheen oireita neljänneksellä ja parantaa näin potilaiden elämänlaatua.

Torch-tutkimus (Towards a revolution in COPD Health) on kansainvälisesti suurin keuhkoahtaumapotilailla tehty lääketutkimus. Kolme vuotta kestäneen tutkimuksen aikana kokeiltiin kolmea eri lääkitystä 6100 potilaalle. Potilaille annettiin lumelääkettä, kahta eri lääkettä sekä näiden lääkkeiden yhdistelmää. Parhaimmaksi näistä osoittautui yhdistelmälääke, jossa vaikuttavat aineet olivat salmeterolia ja flutikasonia.

Keski-Suomen keskussairaalan keuhkosairauksien erikoislääkärin Kari Venhon mukaan tutkimus on hyvin merkittävä, koska se toteutettiin suurella potilasmäärällä ja useassa eri maassa samanaikaisesti. Venhon mukaan tutkimus osoittaa myös potilaiden aktiivisen hoidon merkityksen.

Keuhkokudosta vaurioittavaa keuhkoahtaumatautia ei voida parantaa, mutta sen oireita voidaan hoitaa tehokkaasti. Hengästyminen ja yskänkohtaukset ovat taudin ensioireita. Sen merkittävin aiheuttaja on tupakointi.

Maailman terveysjärjestön mukaan keuhkoahtaumatautiin kuolee maailmassa arviolta 250 ihmistä tunnissa. Suomessa tautiin kuolee Tilastokeskuksen mukaan 1000 ihmistä vuodessa ja sairastuneita on noin 400 000.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.