Kevan Kataja: Omia edustustilaisuuksia kaksi

Kuntien eläkevakuutuksen Kevan hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) kertoo järjestäneensä Kevan tiloissa kaksi edustustilaisuutta parin viime vuoden aikana.

Vieraina on ollut kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustajia ja Round Table 12 Pori -yhdistyksen edustajia. Tilaisuudet järjestettiin vuosina 2007-2008. Tilaisuuksien aiheena oli kunnalliseen eläkejärjestelmään tutustuminen.

Sampsa Katajan mukaan kyseisistä tilaisuuksista oli sovittu Kevan eronneen toimitusjohtaja Markku Kauppisen (kesk.) kanssa ja hän on ollut niistä tietoinen.

Kauppinen pyysi aiemmin tänään Katajaa julkistamaan Kevan tiloissa pitämänsä edustustilaisuudet osallistujineen tasapuolisuuden nimissä. Kauppinen ei halunnut tarkemmin yksilöidä tai perustella vaatimustaan.

Kataja ei suostu arvioimaan, miksi Kauppinen nyt pyysi näitä edustustilaisuustietoja julki.

- En halua kommentoida, Kataja sanoi.

Kataja mukana myös kokoomuslaisten tilaisuudessa

Kataja kertoo lisäksi olleensa mukana kokoomuslaisille järjestetyssä tilaisuudessa kesäkuussa Kirkkonummen Järsössä. Tilaisuuden isäntinä olivat Kevan johtaja Pekka Alanen ja toimitusjohtaja Kauppinen, ja se järjestettiin kansanedustaja Olli Nepposen (kok.) aloitteesta. Muut kutsutut olivat kokoomuksen mieskansanedustajia.

Keva järjestää eduskuntapuolueille vuosittain yhden tapaamisen.

Kauppisen omista edustustilaisuuksista on kohuttu sen jälkeen, kun selvisi, että hän on pitänyt aiempaa tiedettyä enemmän yhteyttä vaalirahoittaja Nova Groupiin. Myös Kauppisen yhteen edustustilaisuuden kuittiin jälkikäteen tekemä muutos osallistujanimien suhteen sai Kevan hallituksen tekemään asiasta keskusrikospoliisille tutkintapyynnön.

Keva tutkii uudelleen myös sen, miten Kauppisen yhteydet Novaan vaikuttivat päätöksentekoon, joka koski Kevan kelkkatehdassijoitusta Rovaniemelle. Sampsa Katajan mukaan lakiasianosaston tekemä selvitys on määrä julkistaa ensi viikolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.