Kevätkylvöt lopuillaan koko maassa

Kevätviljojen kylvöt ovat lopuillaan lähes koko maassa. Pohjois-Pohjanmaalla on kuitenkin vielä alueita, joilla maan märkyys on estänyt kylvötöiden aloittamisen, kerrotaan Maaseutukeskusten liitosta.

Kevätviljojen kasvu on jäljessä koko Suomessa noin viikon tavanomaisesta aikataulusta. Parina viime yönä lämpötila on laskenut pakkasen puolelle Etelä-Suomea myöten. Itä-Suomessa elohopea on tippunut öisin jopa kuuden pakkasasteen tunttumaan. Itä-Suomen yöpakkasten pelätään saattavan aiheuttaa vaurioita sekä ohran oraille että marjoille. Mahdolliset vauriot näkyvät vasta muutaman päivän kuluttua.

Rypsin kylvö on saatu päätökseen Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Muuallakin Suomessa pääosa rypsistä on saatu jo kylvettyä.

Myös perunan istutus on hyvässä vauhdissa koko maassa; Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa perunan istutus on saatu jo päätökseen.

Ensimmäiset mansikat kypsyneet kasvihuoneissa


Ensimmäiset lasin alla kasvaneet kotimaiset mansikat ovat saapuneet toreille. Lounais-Suomen kasvihuoneviljelmistä satoa on saatu jo parin viikon ajan, avomaalla mansikan kukinnan arvioidaan alkavan tämän viikon kuluessa.

Mansikkamaiden talvivauriot ovat tulleet näkyviin vasta kasvukauden lähdettyä käyntiin. Pahimmin ovat vaurioituneet uusimmat kasvustot ja istutuksia joudutaankin paikoin uusimaan. Mansikat ovat kärsineet talvesta tavallista enemmän koko maassa.

Myös omenan kukinta on alkanut Etelä-Suomen rannikkoalueilla. Kukinta on hiukan myöhässä, mutta suuremmilta hallavaurioilta on toistaiseksi vältytty.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.