Kiander vilauttelee deflaatiota

Talousahdinko on johtanut vyönkiristykseen lähes kaikilla aloilla. Yritykset pyrkivät parantamaan kilpailukykyään ja säästämään kustannuksiaan laskemalla palkkoja, lomauttamalla väkeä tai sopimalla lomarahojen maksamatta jättämisestä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander ei kuitenkaan usko lääkkeen toimivuuteen.

- On luontevaa, että yritykset pyrkivät näissä tilanteissa laskemaaan kustannuksiaan, mutta kun tämä tapahtuu kaikissa Euroopan maissa samanaikaisesti, niin lopputulos on tietysti se, että kenenkään kilpailukyky ei tästä parane, Kiander arvioi.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Kiander epäilee, että tilanne voi johtaa pahimmillaan deflaatioon.

- Yksi uhkakuva on tietysti 30-luvun tapainen tilanne, jossa kaikki polkevat kustannuksiaan ja saavat aikaan deflaation, mutta kenenkään kilpailukyky ei parane, Kiander toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.