Kiinnostus järjestötoimintaan hiipuu

Nuorten vapaa-aikaan liittyvät asiat ovat muuttuneet nopeasti.

Esimerkiksi järjestötoimintaan osallistuminen on laskenut 2000-luvulla selvästi, ja myös asennoitumisessa järjestötoimintaan näkyy selvää kriittisyyttä.

Valtion Nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston Aika vapaalla – nuorten vapaa-aikatutkimus 2009 osoittaa, että järjestöissä toimiminen on vähentynyt erityisesti kaikkein nuorimmassa, alle 15-vuotiaiden ikäryhmässä.

Yksin tapahtuvia harrastuksia on lähes kahdella kolmesta vastaajasta, ja ainakin jokin harrastus on lähes yhdeksällä vastaajasta kymmenestä. Erilaiset vapaa-ajan osallistumisen muodot kasautuvat pitkälti samoille nuorille.

Nuorilla heikot vaikutusmahdollisuudet

Tutkimuksen mukaan nuoret kokevat mahdollisuutensa osallistua vapaa-ajan suunnitteluun ja kehittämiseen hyvin heikoiksi.

Vain noin kymmenen prosenttia nuorista kokee voivansa vaikuttaa siihen, mitä vapaa-ajan toimintaa nuorille heidän asuinalueellaan järjestetään.

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä painottaa, että nuorten esittämän kritiikin äärelle on syytä pysähtyä.

Tutkimus vahvistaa myös, että vapaa-ajan toimintamahdollisuudet eivät aukea kaikille nuorille tasavertaisesti. Erityisesti yhteiskunnallisella taustalla ja asuinpaikalla on vaikutusta siihen, kuinka mielekkäiksi vapaa-ajan ympäristöt ja toiminnat koetaan.

Viidennes nuorista mainitsee osallistumisen esteeksi rahan puutteen

Nettikontaktit eivät syö tapaamisia

Ystävien tapaaminen kasvokkain on kuitenkin yhä nettikohtaamisia tärkeämpää nuorille.

Iän myötä sekä ystävien määrä että tapaamistahti pienenevät selvästi. Ystäviä myös tavataan kasvokkain yhä harvemmin kaikissa tutkimuksen ikäryhmissä. Tutkimuksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että sosiaalisten suhteiden pitkäaikaisuus ja luotettavuus sekä ystävien kasvokkainen tapaaminen ovat nuorille merkittävämpiä kuin laajat nettikontaktit.

Nuoret tapaavat myös vanhempiaan harvemmin kuin vielä 1990-luvulla. Yleisesti ottaen sekä tytöt että pojat arvioivat suhteen äitiin paremmaksi kuin suhteen isään.

Tutkimuksen mukaan valtaosa nuorista vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä. Tyytyväisyydessä ei ole tapahtunut muutoksia, mutta tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen on laskussa.

Julkaisun tulokset perustuvat 10–29-vuotiaiden nuorten puhelinhaastatteluihin, joita tehtiin yhteensä 1200 helmikuussa 2009.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.