Kiinnostus työsuhdematkalippuun vielä laimeaa

Harva yritys tarjoaa työntekijöilleen valtion tukemia työmatkoja. Työntekijöille työnantajan antamasta tuesta ei aiheudu verotettavaa luontaisetua.

Työnantajat ovat vuoden alusta saakka voineet halutessaan kustantaa työntekijöidensä työmatkakuluista neljänneksen ilman veroseuraamuksia. Kiinnostus verottoman työsuhde-edun tarjoamiseen on kuitenkin vielä ollut yrityksissä laimeaa.

Esimerkiksi Tampereen kaupunki on ryhtynyt tukemaan henkilöstön työssäkäyntiä. Nyt kuukausilipun kustannukset veloitetaan suoraan työnantajalta, joka puolestaan perii työntekijöiltä takaisin 75 prosentin omavastuuosuuden. Henkilöstölle työnantajan maksama tuki on verovapaa työsuhde-etu.

Tampereella kaupungin työntekijöistä puolitoistatuhatta matkustaa työnantajan tukemalla lipulla.

- Se on työnantajalle toivottavasti imagomielessä hyvä juttu. Näin kaupungin kannalta hyvää on joukkoliikennemyönteisyys ja ajatus siitä, että ollaan edelläkävijöitä ja näytetään esimerkkiä. Tietysti tällä yritetään houkutella muitakin tamprelaisia yrityksiä samaan haasteeseen ja ajattelemaan työntekijöidensä työmatkaliikkumista, sanoo henkilöstöpäälikkö Kirsi Koski.

Työnantajien kiinnostus työsuhdematkalippuun on ollut vähäistä koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla linja-autoliikenteestä vastaavalla YTV:llä on asiakkaana satakunta pientä työnantajaa. VR:ltä työsuhdematkalipun on hankkinut koko Suomessa vain noin kolmisenkymmentä yritystä ja Matkahuollosta kymmenkunta. Joukkoliikennepalvelujen tarjoajat uskovat yritysten vierastaneen uuden järjestelmän mukanaan tuomaa byrokratiaa.

- Nyt on alkanut enemmänkin tulla kyselyjä ja luulenkin, että loppuvuodesta tämä saavuttaa enemmänkin suosiota, kertoo tariffisuunnittelija Tanja Lehtonen Tampereen joukkoliikennepalveluista.

Yritysten innostusta yritetään nyt herätellä erilaisin markkinointitempauksin. Matkahuolto aloitti tiedotuskampanjan viime viikolla uusien nettisivustojen avulla. Samaa suunnitellaan myös raidepuolella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.