Kiireettömät puhelut pois hätäkeskuksista

Hätäkeskuksiin tuleville kiireettömille puheluille halutaan oma numero. Puhelut ohjattaisiin uuteen maksuttomaan neuvontanumeroon.

Hätäkeskustyöntekijöille tehdyn kyselyn mukaan kiirettömiksi puheluiksi luettaisiin muun muassa kyselyt, onko ystävä viety putkaan ja vaarattomat, mutta väärin pysäköidyt autot.

Järjestelyä ehdottaa hätäkeskusten puhelutaakkaa tutkinut työryhmä, joka on luovuttanut raporttinsa sisäministeri Anne Holmlundille (kok.) Helsingissä.

Sisäasianministeriön tietoverkkojohtaja Pekka Tulokas kertoo, että hätäkeskusten taakkaa kasvattaa myös viranomaisten omat tehtävät.

- On erittäin paljon tukitehtäviä ja viestikeskuspalveluita, jotka viranomaiset voisivat hoitaa kentältä itse. Hätäkeskuspäivystäjä toimii jonkinlaisena help-deskinä viranomaisille, jossa kysellään erilaisista rekistereistä tietoa. Näistä myöskin halutaan päästä eroon.

Hätäkeskukset ottivat viime vuonna vastaan lähes neljä miljoonaa ilmoitusta. Näistä 800 000 oli muita kuin hätäpuheluita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.