Kilpaa roikkuneet putosivat asvalttipihalle Tampereella

Kaksi parvekkeen kaiteelta roikkunutta miestä putosi neljännestä kerroksesta maahan Tampereen Hervannassa. Poliisin tietojen mukaan miehet olivat päihtyneitä ja kilpailivat siitä, kumpi jaksaa roikkua kaiteesta kauemmin. Parvekkeen metallikaide irtosi kiinnityksestään, ja miehet putosivat noin kahdeksan metrin korkeudelta asvalttipihalle.

Onnettomuus sattui eilen kello 17:n paikkeilla. Miehistä vanhempi, 60-vuotias, loukkasi päänsä ja joutui Tampereen yliopistolliseen sairaalaan teho-osastolle. Nuorempi, 46-vuotias, selvisi kantapäiden murtumilla ja ruhjeilla.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä tamperelainen Aamulehti verkkosivuillaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.