Kirjamyynti laski jo kolmatta vuotta - lastenkirjat nousussa

Kirjojen myynti laski viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Vuodesta 2013 kokonaismyynti laski kahdeksan prosenttia. Erityisesti pudotus tuntui kaunokirjallisuudessa, niiden myynti laski peräti 10 prosenttia.

Viime vuoden positiivinen ilmiö oli Lasten- ja nuortenkirjojen myynnin kääntyminen kasvuun.

Kirjakauppaliiton ja Suomen kustannusyhdistyksen myyntitilastot viime vuodelta ovat pääosin ikävää luettavaa kirjamyynnille.

Vuosi 2014 oli jo kolmas perättäinen vuosi kun myynti laski. Kokonaismyynnissä pudostusta oli reilut 8 prosenttia, mutta erityisesti kärsi kaunokirjallisuus, laskua oli kymmenisen prosenttia.

Lasku selittyy pääosin yleisellä taloustilanteella arvioi Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtaja Timo Kopra.

- Yksi keskeisin tekijä on tämä vähittäiskaupan tilanne tällä hetkellä. Jos katsotaan isompia toimijoita erikoiskaupan alalla tai vähittäiskaupassa tai jopa ruokakauppassa niin viime vuonna nähtiin miinusmerkkisiä kehityksiä. Se on se isoin syy.

Kaunokirjallisuuden yhtenä valopilkkuna voi pitää jälleen kerran Finlandia-voittajaa. Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekivät -teosta myytiin lähes 74 000 kappaletta. Se on 10 000 kappaletta enemmän kuin edellisen vuoden suosituimman kirjan myynti. Kolmen kärjessä ovat myös vanhat tekijät Ilkka Remes kirjallaan Horna ja Tuomas Kyrö teoksella Iloisia aikoja. Mielensäpahoittaja.

MYYDYIMMÄT KOTIMAISET KAUNOKIRJAT 2014

1.Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät  73 800 kpl

2.Remes: Horna 58 700 kpl

3. Kyrö: Iloisia aikoja. Mielensäpahoittaja 58 200 kpl

Lähde: Kirjakauppaliitto

Viime vuoden kaunokirjallisuuden erityispiirteenä voi pitää myös useita laadukkaita esikoiskirjoja. Niistä peräti kaksi nousi myös Finlandia-ehdokkaiksi.

Ne olivat Anni Kytömäen Kultarinta ja Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, joka nousi myös myydyimpien kaunokirjojen listalla neljänneksi.

Hyvistä ja kiinnostavista kaunokirjoista huolimatta todelliset suuria yleisöjä tavoittelevat kirjat kuitenkin uupuivat viime vuonna kuitenkin uupuivat viime vuonna arvioi Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

- Kirjamyynti on riippuvainen hyvistä nimikkeistä, sen huomaa vuosittaisista vaihteluista. Jonakin vuonna kaunokirjat kasvaa ja lastenkirjat laskee ja toisena vuonna mennään toiseen suuntaan. Viime vuonna ehkä oli vähemmän suurimyyntisiä kirjoja. Muutama erittäin hyvä, mutta myynti kohdistui harvemmille nimikkeille.

Viime vuoden myydyin kirja oli tietokirja, Ari Mennanderin jääkiekkoilija Teemu Selänteestä kertova Teemu. Sitä myytiin liki 77 000 kappaletta.

MYYDYIMMÄT TIETOKIRJAT 2014

1. Mennander: Teemu    76 900 kpl

2. Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950 - 2006      40 600 kpl

3. Röyhkä-Haapasalo-Metso: Et muuten tätäkään usko - Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä    38 200 kpl

Kirjakappias Timo Kopra kääntääkin katseensa kustantajien suuntaan.

- Kirjakauppiaana sitä toivois, että meiltä löytyis niitä isoja todella hyvin myyviä titteleitä kuin mitä nyt sitten viime vuosina on ollut markkinoilla.

 

Lastenkirjoilla menee hyvin

Viime vuoden selkeästi positiivisin ilmiö oli lasten- ja nuortenkirjojen myynnin kääntyminen kasvuun.

MYYDYIMMÄT KOTIMAISET LASTEN-JA NUORTENKIRJAT 2014

1. Kunnas: Herra Hakkarainen harrastaa 45 300 kpl

2. Pulli-Bast: Loruttele sylitellen -Famnramsor        32 500 kpl

3. Havukainen - Toivonen: Tatu ja Patu, syömään!       28 000 kpl

Edellisvuodesta myynti nousi 2 prosenttia.

Katriina Jaakkolan mukaan Suomessa tehdään erittäin laadukkaita lastenkirjoja, sen sijaan nuortenkirjat ovat vielä useimmiten käännöskirjoja.

- Nyt me olemme saaneet hyviä olemme saaneet hyviä nuortenkirjailijoita kotimaahankin ja näin myös kotimainen nuortenkirjallisuus on nousussa.

Myynnin laskusta huolimatta kirja-ala suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti. Verkkokauppa kasvaa ja vie kirjat myös sinne missä ei myymälöitä löydy ja lukemisharrastus voi Suomessa edelleen hyvin.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.