Kirjatyöryhmän ohjaaja: Wahlroos-elämäkerran julkaisu yritettiin estää

Epävirallisen Björn Wahlroos -elämäkerran julkaisemista yritettiin tekijäryhmän ohjaajan mukaan estää.

Tampereen yliopiston vierailijaprofessorina 2012-2013 toiminut taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen kertoo asiasta näin.

– Kun eliitille selvisi, että tällainen kirja on ilmestymässä, niin silloin esitettiin vetoomuksia, että voitaisiinko professori Tuomo Pietiläisen palkanmaksu keskeyttää, koska hän on lähtenyt tällaista kirjaa julkaisemaan, kertoo Pietiläinen.

Pietiläinen ei halua kertoa asiasta tarkemmin, mutta hänen mukaansa asiaan on luvattu lisävalaistusta joidenkin vuosien päästä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.