TV-Opas

Kirkas tulipallo ihastutti eilen illalla – Suomeen putosi todennäköisesti meteoriitti

Eilen illalla Suomen yllä lentäneestä huomattavan kirkkaasta tulipallosta selvisi todennäköisesti meteoriitti maanpinnalle. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo, että välähdys on erottunut pilvipeitteen läpi.

Vaikka pilvisyys haittasi kappaleen lennon seuraamista, on siitä saatu useita satoja havaintoja erityisesti Tampereen, Lahden, Porvoon, Helsingin ja Turun väliseltä alueelta. Yksittäisiä havaintoja on myös muualta.

– Jos eilen olisi ollut selkeä sää, tämä olisi ollut spektaakkelimainen tapaus. Silloin kaikki puhuisivat tästä, kertoo Marko Pekkola Ursasta.

Tulipallon on tiettävästi aiheuttanut Suomeen lentänyt meteoriitti. Ursan tulipallotyöryhmän Esko Lyytisen alustavien laskelmien mukaan meteoriitti on ollut noin 10 kilon luokkaa törmätessään ilmakehään.

– Koska tulipallo on tullut sen verran hitaasti alas ja ollut niinkin kookas, niin on todennäköistä, että meteoriitteja on tullut maanpinnalle asti, kertoo Pekkola.

Jos maaperälle asti on selvinnyt meteoriitteja, ovat ne alustavien laskelmien mukaan pudonneet Hämeenlinnan ja Lahden väliin, Lammin lähettyville. Maaperälle on voinut päätyä arvioin mukaan esimerkiksi kilon tai kahden verran kappaleita.

Ursalla on tällä hetkellä tulipallosta vain yksi kappaleen lennon näyttävä valokuva. He kaipaavat lisää kuvia, jotta lentoradan mallinnus helpottuisi. 

Saitko tallennettua tulipallon lennon? Lähetä meille kuva osoitteeseen kuvat@mtv.fi tai sovelluksen kautta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.