Kirkko ottaa kantaa homouteen syksyllä

Kirkko ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen vasta seuraavassa piispainkokouksessa. Kokous pidetään syyskuussa Lapualla.

- Haluamme tulla yhdessä julkisuuteen tässä asiassa. Ymmärrän kyllä, että moni elää epätietoisuudessa tämän kanssa, mutta valitettavasti näin olemme päättäneet, kertoo Porvoon piispa Gustav Björkstand.

Kukaan MTV:n tavoittelemista piispoista ei halunnut tai ehtinyt ottaa kantaa asiaan tänään.

Idols-juontaja Jani Toivola kertoi MTV:n Huomenta Suomessa elävänsä ristiriitaisessa tilanteessa, sillä kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on tällä hetkellä hyvin epäselvä. Hänen mielestään on vastuutonta, että kirkon kaltainen suuri ja tärkeä instituutio ei ota kantaa asiaan.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.