Kirkkoon kuuluvien osuus laskee, vaikka liittyneitä oli ennätysmäärä

Kirkkoon liittyi viime vuonna enemmän uusia jäseniä kuin koskaan aiemmin. Kirkosta eronneiden määrä puolestaan kääntyi laskuun.

Kirkkoon liittyneitä oli viime vuonna vajaat 12 600, mikä on 1800 enemmän kuin toissa vuonna. Kirkosta eronneita oli puolestaan reilut 41 200, mikä on viidennes edellisvuotta vähemmän.

Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan kirkkoon kuuluvien määrä oli silti laskenut loppuvuonna 79,7 prosenttiin Suomen väestöstä. Vuotta aiemmin osuus oli lähes prosenttiyksikön korkeampi. Pudotus johtuu siitä, että kastettujen määrä väheni runsaalla tuhannella hengellä. Kirkon jäseniksi kastettiin viime vuonna vajaat 48 000 lasta.

- Kirkkoon liittymisen ja kirkosta eroamisen muutoksissa on samankaltaisuutta 1990-luvun lamavuosien kanssa, kertoi Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen.

Kääriäisen mukaan tärkeimpiä kirkkoon liittymisen syitä ovat rippikoulu, avioliitto, oman lapsen kaste, kummius, lähestyvä kuolema tai omaisen kuolema.

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkkoon liittymistä vauhditti kesällä aloitettu liitykirkkoon.fi-palvelu. Kuusi vuotta sitten perustetun eroakirkosta.fi-palvelun kautta kirkosta on palvelun ylläpitäjän mukaan eronnut tähän mennessä yli 180 000 ihmistä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.