Kirkon kampanjasta vastalausemyrsky

Kirkko on yllättynyt eilen aloitetun Yhteisvastuukeräyksen saamasta palautteen määrästä.

Tämänvuotinen keräys tukee maahanmuuttajien työllistymistä. Tämä on ilmeisesti kimmastuttanut osan kansasta. Kampanjasuunnittelija Laura Hakoköngäs on saanut kahden päivän aikana jo yli 500 palauteviestiä.

- Määrä todella yllätti. Jotenkin kyllä aavistelimme, että tästä aiheesta tulee kärkevää sanomista jonkin verran joka tapauksessa, Hakoköngäs toteaa.

- Nyt taantuman kurimuksessa tämä herättää kyllä aika kiivaitakin vastakkainasetteluja, hän jatkaa.

Toisaalta keräyksen aihe on kirvoittanut myös paljon myönteistä palautetta.

- Toisaalta on löytynyt myös kannatusta siihen, että maahanmuuttajankin pitää työllistyä. Löytyy ymmärrystä, että maahanmuuttajalle tilanne on erityisen vaikea.

Keräyksen saama palaute julkaistaan kampanjan nettisivulla, kunhan ne on ensin luettu läpi.

- Jonkin verran on rasistisia kommentteja, joita ei sitten julkaistakaan, Hakoköngäs toteaa.

Keräyksellä hankitaan varoja maahanmuuttajien työllistymisen lisäksi myös Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun. Ulkomaan kohteena on tänä vuonna Bangladesh.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.