Kirkon toiminta ei innosta nuoria

Uskonnolliseksi kuitenkin itsensä määrittelee hieman yli 40 prosenttia 15-29 -vuotiaista nuorista.

Nuorista kaksi kolmasosaa uskoo Jumalaan, mutta vain harva käy jumalanpalveluksissa tai osallistuu muuten kirkon toimintaan. Tänäänjulkistetun Nuorisobarometrin mukaan vakauksellisia ateisteja nuorista on alle kymmenen prosenttia.

Kirkon toimintamuodoista nuoret pitävät tarpeellisena varsinkin elämänkaaren rituaaleja, kuten hautaan siunaamista ja kastetta.

Evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin menettänyt erityisasemaansa selvänä uskonnollisena vaihtoehtona. Kyselyn mukaan nuoret kokevat, että he voivat rakentaa maailmankuvansa itse erilaisista aineksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.