Kirkossa yhä työpaikkakiusaamista

Vaikka kirkon työntekijöillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä, kiusaamista on keskimääräistä enemmän. Myös työuupumuksen vaara on kasvanut.

Kirkon työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä ja sen sisältöön. He pitävät lisäksi työtänsä itsenäisenä ja hyödyllisenä. Kehittämistarvetta sitä vastoin on työpaikan toimintatavoissa, tiedonkulussa ja sosiaalisissa suhteissa. Tämä ilmenee Kirkkohallituksen ja Työturvallisuuskeskuksen Tilastokeskuksella teettämästä työbarometristä 2003.

Kirkon työntekijöillä oli muihin verrattuna hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhönsä. Tilanne on entisestään kohentunut vuodesta 2001. Työntekijät kokivat voivansa vaikuttaa niin tehtävien sisältöön, tahtiin kuin työnjakoonkin keskimääräistä enemmän. Myös koulutusmahdollisuuksiin oltiin tyytyväisiä.

Kirkon työpaikoilla oli selvästi lisätty työntekijöiden osaamisen ja ammattitaidon kehittämistä. Lähes 60 prosenttia kyselyyn vastanneista piti kehittymismahdollisuuksia hyvinä. Valtaosa koki työsuhteen myös turvallisena.

Kiusaamista koetaan enemmän kuin muualla

Sosiaaliset suhteet olivat osittain kunnossa. Enemmistö koki esimiestoiminnan reiluksi. Tukea ja kannustusta tuli samaan malliin kuin muillakin aloilla.

Ongelmat sen sijaan kasautuivat usein samoihin työpaikkoihin. Jos niillä havaittiin ristiriitoja, ongelmia oli myös työn organisoinnissa ja tiedonkulun avoimuudessa.

Työpaikkakiusaamista koettiin kirkon työpaikoilla keskimääräistä enemmän. Kiusaamista oli kokenut kahdeksan prosenttia vastanneista.

Kirkon työyhteisöjen heikoin lenkki oli tiedonkulun avoimuus. Yli 60 prosentin mielestä työpaikalla oli piilossa olevia asioita, joista tulisi keskustella avoimemmin.

Työuupumuksen vaara vaanii yhä useampaa


Vakavan työuupumuksen vaara on kasvanut vuodesta 2001. Sen koki selvänä uhkana 19 prosenttia ja sitä ajatteli silloin tällöin jopa yli puolet työntekijöistä. 27 prosenttia vastaajista sanoi puurtaneensa ylipitkää päivää joka viikko.

80 prosenttia koki työpaikkansa tasa-arvoiseksi. Eniten syrjintää esiintyi eri työntekijäryhmien välillä. Joka viides koki kärsineensä uskonnollisuuteen perustuvaa syrjintää. Naisiin kohdistuva syrjintä oli miltei yhtä yleistä. Kirkon piirissä koettiin nuoriin, vanhoihin, naisiin ja miehiinkin kohdistuvaa syrjintää keskimääräistä useammin.

Työn ja yksityiselämän tasapainottaminen oli vaikeaa kolmasosalle. 40 prosentin mielestä ilta- ja viikonlopputyöt häiritsivät perhe-elämää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.