Kirkosta turvapaikkaa hakeneen tytön asiassa ratkaisu

Oulussa kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostaanotetun teinitytön asiassa on päästy sopuun.

Tytön asiassa välittäjänä toimineen pastori Arpad Kovacsin mukaan tyttö on tällä hetkellä kotonaan. Pastori kertoo STT:lle, että perhe ja sosiaaliviranomaiset pääsivät asiassa kompromissiin iltapäivällä.

– Molemmat osapuolet tulivat toisiaan vastaan. Perhe koki ensimmäistä kertaa, että sitä aidosti kuullaan, Kovacs kertoo.

15-vuotias huostaanotettu tyttö haki tämän kuun alussa turvapaikkaa kirkosta. Tyttö ja hänen perheensä kokivat, että huostaanotto oli tehty väärin perustein. Tyttö oli ollut sijaishuollosta karkuteillä pari kuukautta.

Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalainen haki kirkosta turvapaikkaa.

Asian ratkeamisesta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24-sivusto.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.