Kittilän kultakaivoksella pääsi ilmaan rikkidioksidia

Rikkidioksidia purkautui Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksen tuotantotiloihin lauantai-iltana. Rikkoutuneen tiivisteen aiheuttama vuoto saatiin nopeasti hallintaan. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

- Tiiviste petti autoklaavissa, jossa kultahiukkaset erotellaan sulfideista kovan paineen ja kuumuuden avulla. Klaavia voisi kuvailla eräänlaiseksi painekattilaksi, selvitti kanadalaisen kaivosyhtiön Agnico-Eaglen Euroopan toimintojen johtaja Ingmar Haga.

Kullan rikastuksessa tarvittavaa syanidia ei kyseisessä jalostusvaiheessa käytetä.

Hagan mukaan klaavin sisältämä paine ja höyry on päästettävä hallitusti ulos, jotta vauriot saadaan tarkemmin selville. Mahdolliset vaikutukset tuotantoon selviävät luultavasti huomenna.

Kaivos aloitti tuotantonsa vasta äskettäin. Ensimmäiset kultaharkot valettiin alkuvuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.