Kivihiilen käyttö lisääntyy Suomen voimaloissa

Sataisen kesän aiheuttamat turpeen tuotanto-ongelmat ovat lisänneet kivihiilen käyttöä Suomen voimaloissa.

- Käytännössä turvetta jää tällä lämmityskaudella tuottamatta noin 7 terawattituntia, josta tuontisähköllä ja kivihiilellä ja muilla fossiilisilla polttoaineilla korvataan noin 6 terawattituntia, laskee Pöyryn energiakonsultoinnin johtaja Juha Elo.

Pöyry selvitti Bieoenergiayhdistykselle turpeen korvautumista hiilellä.

Turvetta on korvattu tai valmistaudutaan korvaamaan hiilellä useilla sisämaan voimalaitoksilla, esimerkiksi Jyväskylässä, Kuopiossa, Kajaanissa, Oulussa, Porissa ja Pietarsaaressa. Bioenergiayhdistyksen mukaan näissä kaupungeissa kaukolämmön hinta nousee tänä vuonna noin 15 prosenttia.

Pöyryn selvityksen mukaan turpeen käytön väheneminen vie myös työpaikkoja.

- Kun puhutaan 7 terawattitunnin turvevajeesta, joka korvautuu tuontienergialla, puhutaan yli tuhannen henkilötyövuoden panoksesta tänä vuonna, sanoo Juha Elo.

Turvesoiden lupahakemukset ruuhkautuneet

Bionergiayhdistyksen mukaan turvepula johtuu siitä, että lupahakemukset ovat ruuhkautuneet eikä uusia turvesoita ole saatu tarpeeksi käyttöön. Ongelma on tuttu myös työ- ja elinkeinoministeriössä.

- Hallitus on periaatelinjauksissaan sopinut, että vähäisten suojeluarvojen turvemaille pitäisi saada lupia nopeammin kuin nyt, mutta tämä ei ole käytännössä toteutunut, ihmettelee kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä.

Ministeriössä syytetään hiilen käytön lisääntymisestä myös alhaista päästöoikeuden hintaa, joka on lisännyt houkutusta hiilen käyttöön.

Hallituksen ilmasto- ja energialinjauksissa turpeen käyttöä on tarkoitus vähentää hallitusti niin, ettei se lisää kivihiilen käyttöä.

- Hallittua vähentämistä on se, että nyt lisättäisiin turpeenottolupia nopeasti. Uutta turpeenkäyttökapasiteettia ei maahan juurikaan rakenneta vaan mennään uusiutuvalle puolelle. Vanhaa kapasiteettia poistuu hallitusti vanhenemisen myötä käytöstä, kuvailee Härmälä.

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 25.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.