Kiviniemi haluaa kunnat kuriin

Paras-hankkeen tavoitteita vastaan hangoittelevia kuntia ollaan laittamassa kuriin uudella lainsäädännöllä lähivuosina. Kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sanoo Iisalmen Sanomissa, että valtioneuvosto ehdottaa syksyllä kunta- ja palvelurakenneuudistusta käsittelevässä selonteossa pakkokeinon käyttöönottoa.

Jatkossa valtioneuvosto voisi harkinnan jälkeen pakottaa vastahakoisen kunnan jonkin yhteistoiminta-alueen jäseneksi. Eduskunnan käsittelyyn valtioneuvoston selonteko tulee loka-marraskuussa. Kiviniemen mukaan varsinaista lakia aletaan valmistella ensi vuonna.

Tällä hetkellä kuntia ei voi pakottaa puitelain edellyttämään malliin. Puitelain mukaan jokaisen kunnan on kuuluttava yli 20000 asukkaan palvelualueeseen sosiaali- ja terveydenhuollossa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.