Kiviniemi nettikolumnissaan: Vaalikeskustelu menee täysin metsään

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi ruoskii muita puolueita huonosta keskustelusta vaalien alla.

- Muutama kuukausi ennen vaaleja keskustelu näkyy menevän täysin metsään, pelkkien säästölistojen rakentelemiseksi. Ainoastaan Keskusta on ilmoittanut tavoitteekseen yhteisen kakun kasvattamisen, Kiviniemi lataa MTV3:n nettisivujen kolumnissaan.

Kiviniemen mielestä leikkauslistoista puhuminen on väärän tiedon levittämistä ja pään työntämistä pensaaseen: ongelmat eivät poistu ainoastaan julkisia menoja leikkaamalla.

- Kunkin leikkausfanaatikon säästöinnon motiivi paljastuu siitä, kun vertaa toisaalta säästöjen määrää ja samalla suunavauksella vaadittavia veronkevennyksiä. Tuppaavat olemaan samaa suuruusluokkaa.

Kiviniemen mielestä Suomen tulevaisuus turvataan talouskasvulla, yhteiskunnan eheydellä ja työllisyyttä lisäämällä. Lisäksi keskusta haluaa lisätä suomalaisten omatoimisuutta ja osallisuutta.

- Tarvitsemme työtä tekeviä kansalaisia nykyistä reippaasti enemmän. Jokainen aamulla töihin kiirehtivä suomalainen on paras este leikkauslistoille. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alennus vaikuttaa noin miljardin verran julkisen talouden tasapainoon. Tämä on minulle mieluisaa säästämistä, Kiviniemi kirjoittaa.

(MTV3)

Lue Kiviniemen blogi täältä:

Katso Vesa Kallionpään juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.