KKO hylkäsi valituksen Sonera-kirjeistä

Kirjeet olisivat olleet syyttäjän avaintodiste Sonera-kirjaan liittyvässä kunnianloukkausoikeudenkäynnissä.

Korkein oikeus on hylännyt ns. Sonera-kirjeitä koskevan valituslupahakemuksen. Kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander ei saa näin käyttää niitä todisteena Sonera-kirjaoikeudenkäynnissä.

Kirjaan liittyvä kunnianloukkausoikeudenkäynti on ollut kirjejupakan vuoksi keskeytyksessä. Kirjeet olisivat olleet Ilanderin avaintodiste oikeudenkäynnissä, sillä syyttäjän mukaan niistä paljastuu kohuteoksen laatija.

Aiemmin Helsingin käräjäoikeus päätti, ettei kirjeitä saa käyttää todisteina. Oikeus katsoi tuolloin, että paperit kulkeutuivat syyttäjälle arveluttavaa reittiä.

Korkein oikeus teki päätöksensä kesäkuun lopulla.

Kirjeet kertovat salassapitosopimuksesta

Nimettömän kirjailijan Sonera-teos ilmestyi internetissä vuonna 2002. Keskusrikospoliisi kiinnostui kirjasta, koska siinä esitettiin väitteitä, jotka Soneran toimitusjohtajana ollut Kaj-Erik Relander koki herjaaviksi.

Kirjeet liittyvät oikeusprosessiin, jossa KRP yritti selvittää Sonera-kirjailijan nimeä painetun teoksen kustantajalta Heikki Haavikolta. Vaitiolo-oikeuttaan puolustanut kustantaja toimitti kirjeet korkeimmalle oikeudelle osoituksena kirjailijan kanssa tehdystä salassapitosopimuksesta.

Haavikon ei tarvinnut paljastaa kirjoittajaa, mutta koska KRP oli oikeusprosessin toinen osapuoli, se sai kirjeet haltuunsa. Helsingin käräjäoikeuden mukaan KRP toimi laittomasti liittäessään aineiston kunnianloukkausjutun tutkintaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.