KKO: Paavolan maksettava sittenkin vahingonkorvauksia

Korkein oikeus on päättänyt, että veropetoksesta tuomitun Tampereen ex-kaupunginjohtajan ja -valtuutetun Pekka Paavolan on maksettava vahingonkorvauksia Sisä-Suomen verovirastolle.

Turun hovioikeus kumosi aiemmin Tampereen käräjäoikeuden päätöksen, joka määräsi Paavolan maksamaan korvaukset.

Paavola sai tuomion tapauksesta, jossa hän jätti vuonna 1989 ilmoittamatta verottajalle työnantajaltaan saamansa 67 275 euron suuruisen palkkion. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan hänen on korvattava palkkion veroksi laskettava osuus 47 597 euroa korkoineen.

Paavola sai verojen kiertämisestä käräjäoikeudessa kymmenen kuukauden ehdollisen vankeustuomion, jonka hovioikeus piti ennallaan poistaessaan vahingonkorvausvaatimukset. Sekä verottaja että Paavola valittivat korkeimpaan oikeuteen, mutta vain verovirasto sai valitusoikeuden.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.