KKO: Seksilinjalla työskennelleellä oikeus ylityölisiin

Korkeimman oikeuden tänään tekemän ennakkopäätöksen mukaan seksilijalla työskentelevä on oikeutettu ylityö- ja sunnuntaikorvauksiin.

Korkein oikeus (KKO) on tehnyt ennakkopäätöksen seksilinjalla työskennelleen naisen oikeuksista ylityö- ja sunnuntaikorvauksiin. KKO:n tänään julkistaman päätöksen mukaan työntekijällä oli 1990-luvun jälkipuoliskolla oikeus saada kotonaan viihdelinjalle tekemästä työstä työaikalain mukainen korvaus.

Korkein oikeus kumosi siten Kauhavan käräjäoikeudessa sekä Vaasan hovioikeudessa annetut päätökset, joissa naiselta evättiin oikeus yli- ja sunnuntaityökorvauksiin. KKO:kin tosin katsoi, että naiselle on maksettava korvaukset vain siitä lähtien, kun työaikalakia uudistettiin.

Viihdelinjayhtiö määrättiin maksamaan työntekijälle yli- ja sunnuntaityökorvaukset 23.11.1996 alkaen, kun nainen työskenteli linjoilla 20.3.1995-5.11.1997. Korvaukset tekivät yhteensä hieman vajaat kolmetuhatta euroa. KKO perusteli kantaansa sillä, että yhtiö on lain tarkoittamalla tavalla valvonut naisen työaikajärjestelyjä ja työaikojen noudattamista. Alempien oikeusistuimien käsitykset samaisista valvontakysymyksistä johtivat vuosina 1998 ja 2000 päinvastaisiin ratkaisuihin.

KKO:ssa asia ratkaistiin äänestyksen jälkeen. Ratkaisijat olivat presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Kari Kitunen ja Mikael Krogerus. Tulokas ja Krogerus olivat päätöksestä eri mieltä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.