KKO: Subutexia tarjonnut ei aiheuttanut kuolemaa

Korkeimman oikeuden mukaan Subutexin ja alkoholin yhteiskäyttöön liittyvä kuolemanriski ei vielä vuonna 2002 ollut itsestäänselvyys kaikille lääkäreillekään. Oikeus katsoikin, että naiselle Subutexia tarjonnut mies ei syyllistynyt kuolemantuottamukseen.

Korkein oikeus on hylännyt Subutexia tarjonneen miehen syytteen kuolemantuottamuksesta.

Kyseessä on vuonna 2002 sattunut kuolemantapaus, jossa mies tarjosi naiselle Subutexia nuuskattavaksi. Alkoholin, huumeen ja nukahtamisen seurauksena naisen hengitys lamaantui ja hän kuoli. Miehen herätessä seuraavana aamuna hän huomasi naisen kuolleen ja soitti hätäkeskukseen.

Mies tarjosi naiselle 1-2 milligrammaa Subutexia jauheena. Nainen oli samana iltana jo juonut runsain määrin alkoholia ja oli tuhdissa humalassa. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen marraskuussa 2003 huumausainerikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja lievästä vahingonteosta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Helsingin hovioikeus piti tuomion kesällä 2005 voimassa.

KKO pohti nyt antamassaan ennakkoratkaisussa sitä, olisiko miehen pitänyt tietää, että nainen voisi kuolla hänen tarjoamaansa huumeeseen.

KKO:ssa kuullun lääketieteen asiantuntijan mukaan naisen hengityksen lamaantumiseen vaikutti hyvin paljon se, että hän nukahti pian huumeen nuuskaamisen jälkeen. Tuolloin hengitysrytmi luonnollisesti hidastuu.

Yhteisvaikutus ei vielä tiedossa

Mies kertoi oikeudessa, että aloitti Subutexin käytön huumausaineena jo vuonna 1998. Hän käytti ainetta säännöllisesti eikä ollut kuullut kenenkään kuolleen sen käyttöön.

KKO katsoikin, etteivät Subutexin riskit olleet miehen tiedossa. Pikemminkin mies oli ajatellut, ettei aineen käyttöön alkoholin kanssa liity minkäänlaisia riskejä.

KKO:n mukaan vielä vuonna 2002 Suomessa Subutex-kuolemia oli varsin vähän. Lääketieteen asiantuntijan mielestä 2000-luvun alussa jotkut lääkärit saattoivat määrätä potilailleen yhtäaikaa rauhoittavia lääkkeitä ja Subutexia. Yhteiskäyttöön liittyvä kuolemanriski ei ole ilmeisesti vielä ollut itsestäänselvyys kaikille lääkäreille.

KKO katsoikin, etteivät Subutexin riskit olleet yleisesti tiedossa naisen kuoleman aikoihin heinäkuussa vuonna 2002.

Kuolemat lisääntyivät vuonna 2002

Ensimmäiset Subutex-kuolemat havaittiin Ranskassa 1990-luvulla. Suomessa kuolemantapauksia sattui vuosina 2000-2001 pari kolme vuodessa.

Huomattava muutos tapahtui kuitenkin vuonna 2002, jolloin kuolemia oli 22. Vuosittain lukumäärät ovat nousseet niin, että vuonna 2004 kuolemantapauksia sattui 73. Samaan aikaan aiemmin tavalliset heroiinikuolemat ovat käytännössä loppuneet kokonaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.