Kohuehdotus muuttui myös vitsiksi: Tässä suomenruotsalaisten hihamerkki

Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen kohuksi noussut hihamerkkiehdotus on vääntynyt vitsiksi ainakin suomenruotsalaisten keskuudessa.

Ylen X3M-radiokanava esittelee nettisivullaan avoimen hihamerkkikisan satoa.

X3M-kanava kertoo halunneensa selvittää, miltä suomenruotsalaisten hihamerkin tulisi näyttää. Kanavan toimittaja suunnitteli merkin kuuntelijoiden ideoiden pohjalta.

Merkkiehdotuksia Xtremelle kommentoi kukapa muu, kuin blogikirjoituksellaan kohun keskelle päätynyt Eronen.

Ensimmäiseen merkkiin päätyivät mitkäpä muut kuin ikoniset suomenruotsalaisuuden tunnusmerkit: Tove Janssonin muumi ja ravut.

Eronen arvioi muumihihamerkkiä erittäin hienoksi, mutta ihmetteli merkissä olevaa sapelia.

– Se on ehkä enemmän jotain Lieksasta, josta itse olen kotoisin. Mutta yleisesti ottaen, toimii. Ei jää epäilystäkään, että kyse on suomenruotsalaisista, hän naureskeli.

X3M sai hihamerkkiehdotuksen myös eräältä kuulijaltaan. Siinä suomenruotsalaisuutta kuvastavat kuohuviinilasit, purjevene ja ravut.

– Tämä on fantastinen. Pidän itsekin sekä ravuista että kuplivasta. Myös purjehtiminen on mahtavaa, Eronen kommentoi.

Julkisuusmyrskyn keskelle joutunut avustaja kommentoi hihamerkkikohua kanavalle myös vakavammin.

– Kun ensin luin, että joku on ottanut tekstini vakavasti, nauroin. Mutta sitten luin kommentteja siitä, että jotkut haluavat vetää minua turpaan, jos tapaavat. Silloin en enää tiennyt, itkeäkö vai nauraa.

Vaikka suomenruotsalaisten hihamerkkiehdotus naurattikin, Eronen kertoi tänään blogissaan aikovansa tehdä Turun Sanomien uutisoinnista kantelun Julkisen Sanan Neuvostoon ja harkitsevansa myös muita toimia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.