Kohukaupunginjohtaja Jukka Peltomäki eroaa

Virkamatkastaan nousseessa kohussa ryvettynyt Vantaan kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki irtisanoutuu virastaan. Ero sinetöitiin valtuustoryhmien kokouksessa, kun sopu Vantaan johtajakuvioista saatiin aikaan. Peltomäki irtisanoutui valtuuston kehotuksesta.

– Hyvä, että ryhmät löysivät yhteisymmärryksen, Peltomäki kommentoi Vantaan Sanomille.Kohuissa ryvettynyt Peltomäki toteaa, että saamansa julkisuuden myötä hänellä ei ole enää edellytyksiä jatkaa virassaan.

Sopimuksen mukaan ykkösjohtajan virka säilyy demareilla, mutta kokoomus saa maankäytön apulaiskaupunginjohtajan viran.

Kaupunginjohtajan viransijaisena jatkaa apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen siihen saakka, kunnes uusi kaupunginjohtaja on valittu ja ottanut viran vastaan. Virkaan liittyvä haku käynnistetään viipymättä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.