Koira jäi jumiin mäyrän luolastoon – pelastamiseen tarvittiin viemärikamera ja kaivinkone

Helsingin pelastuslaitos sai erikoisen pelastustehtävän Viikissä lauantai-iltana. Omistajaltaan karkuun pujahtanut parsonrussellinterrieri juoksi suoraan mäyrän luolastoon.

Omistaja kuuli luolasta tappelun ääniä puolisen tuntia, mutta sen jälkeen hiljeni eikä koiraa silti kuulunut ulos. Kahden tunninkaan etsinnän jälkeen omistaja ei löytänyt koiraa ja soitti hätäkeskukseen.          

Ensimmäisenä paikalle saapunut yksikkö löysi kohdan, josta ääniä oli viimeksi kuulunut. Miehistö aloitti maan kaivamisen ja koiran etsimisen, mutta joutui pyytämään lisäapua.

Koiraa yritettiin löytää raskaan pelastusyksikön tähystimillä tuloksetta. Apuun saatiin myös syvemmälle noin kolmeenkymmeneen metriin ulottuva viemärikamera.

Kameran avulla voitiin vain todeta toistakymmentä metriä pitkän luolaston kulkevan useiden metrien syvyydessä ja haaroittuvan runsaasti. Koira oli jäänyt johonkin sen onkaloista loukkuun.

Raskaan pelastusyksikön miehistö jatkoi maan kaivamista lapiolla useiden kuutioiden verran, mutta koiraa ei saatu näkyviin, eikä edes paikallistettua. Ääniä ei enää kuulunut.

– Kyseisessä pelastusoperaatiossa olisi ollut mahdollista käyttää myös maanjäristyksien uhrien etsintään tarkoitettuja kuuntelulaitteita, kertoo palomestari Kimmo Tuominen.

Juurakkoisen ja lohkareisen maaperän kaivaminen lapioilla oli hidasta ja raskasta. Ainoaksi keinoksi kaivamiseen jäi lopulta kaivinkone. Paikalle tilatun kaivinkoneen, lapioiden ja viemärikameran yhteistyöllä koira löytyi lopulta.

Kuuden tunnin uurastuksen jälkeen terrieri löytyi suuren maanalaisen lohkareen alta noin kahden metrin syvyydestä. Etäisyys luolan suuaukosta oli kuusi metriä.

– Kova oli koiralla hinku vapauteen ja riitti vielä virtaa kahdeksan tunnin kiipelissä olon jälkeen vähän murista pelastajilleen, sanoo paloesimies Tommi Sarvikivi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.