Kokenut suomalaiskapteeni oli jäädä jäämassojen alle Etelämantereella

Eläkkeellä oleva suomalainen merikapteeni Torsten Roos on seurannut mielenkiinnolla venäläisen tutkimusaluksen edesottamuksia Etelämantereella.

– En yhtään ihmettele, että alus on jäänyt sinne jumiin. Siellä on niin valtavat liikkuvat jääkentät, että mottiin jäämisen mahdollisuus on todella suuri, Roos sanoo.

Roos itse vietti Etelämantereella tutkimusalus Arandan kapteenina joulun ja vuodenvaihteen vuonna 1995. Vuotta aiemmin hän tutustui olosuhteisiin parin kuukauden ajan englantilaislaivan kyydissä.

Etelämantereella aluksen ohjaaminen on haasteellista.

– Meillä säät olivat suotuisammat kuin nyt venäläisaluksella. Säästyimme pahemmilta myrskyiltä. Koko ajan piti kuitenkin katsella, ettei aja itseään mottiin. Pakoreitin piti aina olla selvä, Roos kuvailee.

Jäämassat alkoivatkin purkautua

Suomalaisella tutkimuslaiva Arandalla oli tuolloin mukana pohjoismainen tutkimusryhmä. Matkalta on jäänyt miehen mieleen jännittävä muisto, kun tutkijat halusivat tehdä pohjatutkimuksia vuonossa, jota ympäröi valtavat jäälohkareet.

– Olimme kiinnittyneet yksivuotiseen jäähän ja molemmin puolin vuonoa jääseinät rupesivat purkautumaan. Isoja jäämassoja alkoi tulla alas eli tämä manner purkaantui, ja silloin meillä tuli kiire pois sieltä. Se oli vaarallinen tilanne, Roos muistelee.

Mannerjää liikkuu koko ajan, joten jää voi myös lohjeta milloin vain. Tutkimusryhmä ehti pois paikalta kreivinaikaan ja palasi vuonoon myöhemmin, kun tilanne oli taas rauhoittunut.

Jumiin jäämisen mahdollisuus Etelämantereella on suuri, mutta yleensä alukset pääsevät pian omin avuin liikkeelle. Myös jääkentistä aluksiin saatavat satelliittikuvat auttavat nykyään aluksen ohjaamisessa. Kapteenillakin on merkitystä.

– Jos aluksella on kovin kokematon kapteeni, niin voi olla, että tällaista tapahtuu helpommin.

Neljä vuodenaikaa päivässä

– Sääolot aiheuttavat valtavia haasteita. Yhden vuorokauden aikana saattaa olla neljäkin eri vuodenaikaa. Voi olla aurinkoista ja leutoa, mutta yhtäkkiä sataakin lunta, tuulee ja myrskyää, Roos kertoo.

Roos ei usko, että Etelämantereella jumiin jäänellä venäläisaluksella on mitään hätää, sillä nykylaivat on rakennettu kestäviksi.

– Kyllä se laiva pois sieltä saadaan, kun jään puristus lakkaa ja virrat avaavat uusia väyliä, Roos ennustaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.