Koko palkka jatkossa omaan taskuun

Tänään vietetään perinteistä veronmaksajien taksvärkkipäivää. Verotulojen kokonaismäärän kasvu jatkuu edelleen.

Tästä päivästä vuoden loppuun keskivertosuomalaisen tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Tänä vuonna veroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,5 prosenttia kansantuotteesta, kun mukaan lasketaan valtion, kuntien ja kirkon verot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Tämä prosentti tulee vuoden työpäivistä laskettuna täyteen taksvärkkipäivänä.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen muistuttaa, että verotuotot ovat viime vuosina kasvaneet yli kaikkien ennusteiden jatkuvasti uusiin ennätyksiin. Vuonna 2006 verojen kokonaismäärä ylitti ensimmäisen kerran 70 miljardin euron rajan ja kasvu jatkuu vahvana myös tänä vuonna.

- Työnteon kannustimia parantavat ja ostovoiman kasvua tukevat veronkevennykset ovat kantaneet runsasta hedelmää koko lamanjälkeisen ajan. Vain yrittämiseen ja työntekoon kannustamalla on mahdollista luoda yhteiselle hyvinvoinnillemme jatkossakin tukeva perusta, Lehtinen muistuttaa.

Taksvärkki jo vanha perinne

Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,7 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli vielä lähellä EU-maiden keskitasoa.

1990-luvun lopulla taksvärkkipäivä valui jopa heinäkuun alkuun, mistä viime vuosina on hivuttauduttu taas hieman parempaan suuntaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.