Kokoomuksen uusi puheenjohtaja pitkän linjan kokoomuslainen

Uusi puheenjohtaja vie kokoomuksen ensi vuonna kuntavaaleihin, ja sitä seuraavana vuonna odottavat presidentinvaalit.  


Yleispolitiikan ykköstykki

– Orpo on ollut kansanedustajana vuodesta 2007 ja Sipilän hallituksen sisäministerinä toukokuusta 2015. Edellisessä, Alexander Stubbin johtamassa hallituksessa hän oli maa- ja metsätalousministeri 2014-15.  

– Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana Orpo oli 2012-14.  

– Ennen kansanedustajan uraansa Orpo työskenteli muun muassa Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtajana ja erityisavustajana.  

– Orpoa on luonnehdittu kokoomuksen uskolliseksi soturiksi. Kun hänet nimitettiin ensi kertaa ministeriksi, Stubb kuvasi häntä "yleispolitiikan ykköstykiksi".  

– Orpo on syntynyt Köyliössä 3.11.1969 ja asuu nyt Turussa.

– Koulutukseltaan Orpo on valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta. Hän on naimisissa ja kahden lapsen isä. 

Köyliöstä kotoisin oleva Orpo on pitkän linjan kokoomuslainen. Hän on toiminut aiemmin muun muassa maa- ja metsätalousministerinä, eduskuntaryhmän puheenjohtajana, erityisavustajana ja Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtajana. 46-vuotias Orpo on eduskunnassa nyt kolmatta kauttaan.  

Hän on kertonut jo aiemmin ottavansa valtiovarainministerin salkun, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi. Näin kokoomukselle kuuluva sisäministerin paikka vapautuu.  

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja pitää tiedotustilaisuuden tänään kello 15. Häneltä odotetaan silloin vastauksia muun muassa siitä, minkälaisia muutoksia hän tekee puolueen ministeriryhmään. Epävarmaa on myös, mihin tehtävään Stubb asettuu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.