Kokoomus kiittelee veroratkaisua, vasemmisto tyrmää sen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi sanoo olevansa tyytyväinen hallituksen veroratkaisuun.

- On erinomaista, että vaikeasta arvonlisäverokysymyksestä saatiin aikaan luova ratkaisu, Ravi sanoo tiedotteessaan.

Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, ettei tuloverotusta kiristetä.

- Se olisi ollut olisi ollut työllisyyden ja ostovoiman näkökulmasta äärimmäisen huono ratkaisu.

Hallitus päätti budjettiriihessään pitää voimassa jo päätetyn ruuan arvonlisäveron alennuksen 12 prosenttiin kuluvan vuoden lokakuun alusta alkaen. Heinäkuussa se kuitenkin nostetaan 13 prosenttiin, kun kaikkia arvonlisäverokantoja korotetaan prosenttiyksikön verran.

Näin yleinen arvonlisävero nousee helmikuussa 23 prosenttiin ja henkilökuljetusten, lääkkeiden ja kirjojen arvonlisävero yhdeksään prosenttiin. Ravintolaruuan arvonlisäveroa kuitenkin lasketaan samassa yhteydessä 13 prosenttiin eli samansuuruiseksi kuin elintarvikkeiden arvonlisävero. Nyt ravintolapalveluja verotetaan 22 prosentin yleisen arvonlisäveron mukaan.

SDP ja vasemmistoliitto: Kohti tasaveroa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja kansanedustaja Paavo Arhinmäki moittii arvonlisäverokantojen nostoa.

- Se merkitsee askelta kohti tasaveroa.

Arhinmäki sanoo kummeksuvansa myös sitä, että elintarvikkeiden arvonlisävero ensin lasketaan 12 prosenttiin ja yhdeksän kuukauden kuluttua sitä korotetaan prosenttiyksikön verran.

- On naurettavaa, että järjestelmiin on syötettävä eri verokanta yhdeksäksi kuukaudeksi, Arhinmäki sanoo.

Ruuan arvonlisäveron laskeminen 12 prosenttiin on ollut eritoten keskustan vaatimus.

"Kaikkien aikojen lehmänkauppa"

- Tämä on kaikkien aikojen poliittinen lehmänkauppa. Rajansa keskustan kasvojen pelastamisella, Arhinmäki sanoo.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoo tiedotteessaan, että veroratkaisu parantaa ravintola-alan työllisyyttä.

- On hyvä, että keskustan ajamaan ravintolaruuan veroaleen löytyi ratkaisu katsomalla laajasti veropohjaa. Se parantaa alan työllisyyttä, Kalli sanoo.

Pekka Ravi kutsuu hallituksen päätöksiä merkittäväksi kädenojennukseksi pienituloisten suuntaan. Budjettiriihessä päätettiin myös nostaa kunnallisverotuksen perusvähennystä aiemmin sovittujen 2 000 euron sijasta 2 200 euroon. Nykyisin vähennys on 1 480 euroa.

- Ratkaisut auttavat merkittävästi pienillä työ-, eläke- ja työttömyystuloilla eläviä sekä lapsiperheitä, Ravi sanoo.

Arhinmäkikin sanoo pitävänsä perusvähennyksen korottamista "positiivisena".

- Mutta samaan aikaan porvarihallitus antaa yhdellä kädellä ja ottaa toisella. Maksujen korottaminen tarkoittaa, että pienituloisimmat joutuvat maksamaan eniten. Hallitus on menossa kohti veropolitiikkaa, jossa veroja ei enää makseta kykyjen ja tulojen mukaan vaan tavoitellaan tasaveroa.

Urpilainen: Poukkoilevaa veropolitiikkaa

Jutta Urpilainen

Pääoppositiopuolue Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kutsuu hallituksen veropolitiikkaa "poukkoilevaksi ja linjattomaksi". Hänkin sanoo, että hallitus tavoittelee tasaverotusta.

- Kun välillisiä veroja nostetaan ja progressiota vähennetään, politiikka on epäoikeudenmukaista, Urpilainen sanoo.

Hänestä hallitus pohjaa politiikkansa porvarien eturyhmien tarpeisiin.

- En usko, että kokonaisvaikutus - perusvähennyksen nostosta huolimatta - parantaa, tavallisen työntekijän, opiskelijan tai eläkeläisen asemaa, hän sanoo.

- Omassa vaihtoehdossamme olemme esittäneet perusvähennyksen nostoa 3 000 euroon. Se olisi auttanut pienituloisimpia kansalaisia huomattavasti ruuan alv-alennusta enemmän, Urpilainen sanoo.

Sdp olisi Urpilaisen mukaan kohentanut työllisyyttä panostamalla julkisiin investointeihin.

- Tällaista elvytystä on tehty esimerkiksi Saksassa, jonka talous on jo kääntynyt lievään nousuun, hän sanoo.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.