Kokoomus lupaa avoimuutta, mutta ei takautuvasti

Kokoomuksen hukkaan menneet vuoden 2007 tilinpäätöstiedot herättivät jälleen kiinnostuksen puolueen rahaliikenteestä vaalivuonna. Kokoomus ei ole paljastanut Johannes Koroman johtaman TT-säätiön lisäksi, ketkä yksityiset tukijat rahoittivat massiivisia toivotalkoita.

- Keskustan ratkaisu kertoa yli 5000 euron tuet ei ole mikään patenttiratkaisu, puoluesihteeri Taru Tujunen toteaa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vetosi nettipäiväkirjassaan viime viikolla, että myös muut puolueet julkistaisivat suurimmat rahoittajansa. Puolueista vain kokoomus ja SDP ovat torjuneet vaatimukset useasti.

Tujusen mukaan kokoomus perustaa toimintatapansa voimassa olevaan lakiin sekä sopimuksiin, joihin anonyymit kokoomuksen tukijat luottavat. Puoluesihteeri kiistää jyrkästi, että puolue pimittäisi tietoja.

- Me tulemme tulevaisuudessa avaamaan puoluerahoitusta, mutta se on vaikea tehdä taannehtivasti.

Kokoomus haluaa, että vaalirahoituksen uudistamista pohtinut Lauri Tarastin työryhmä lataa yhteiset pelisäännöt, joita vastaisuudessa noudatetaan. Tujunen tosin myöntää, ettei kokoomuksella ole tukijoiden listan julkistamisesta päätöstä suuntaan tai toiseen.

Puoluesihteerin mukaan hänellä ja puheenjohtaja Jyrki Kataisella on kuitenkin yhtenäiset näkemykset vaalirahoituksen avoimuudesta ja ongelmana on juuri menneisyys.

- Emme estä, jos joku kokoomuksen kansanedustaja haluaa avata rahoitustaan, Tujunen tyytyy toteamaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.