Kokoomus säilytti valta-asemansa Turussa

Kokoomus säilytti suurimman puolueen aseman Turussa yhden paikan erolla SDP:hen. Molemmat lisäsivät paikkojaan yhdellä.

Turun 67 valtuustopaikasta kokoomuksella on nyt 19 ja sosiaalidemokraateilla 18 paikkaa. Myös vihreät saivat yhden lisäpaikan. Yhden paikan menettivät keskusta ja kristilliset. Vasemmistoliitto säilytti 10 ja RKP 4 paikkaansa.

Vaalien ääniharava oli Suomen kansan sinivalkoisten Olavi Mäenpää, joka keräsi 2208 ääntä. Hän veti valtuustoon myös Timo Virtasen, jonka henkilökohtainen äänimäärä oli vain 183. Toiseksi eniten, eli 1957 ääntä, sai SDP:n konkari Pertti Paasio.

Demareiden listalta valtuustoon nousi uudelleen kansanedustaja Virpa Puisto. Kokoomuksen listan kärjessä on kansanedustaja Ilkka Kanerva (kuvassa) 1784 äänellä. Palaajiin kuuluu kansanedustaja Maija Perho. Puolueen uusia nimekkäitä läpimenijöitä ovat lääkäriliiton entinen puheenjohtaja Heikki Pälve ja entinen puoluesihteeri Petteri Orpo.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.