Kolmasosa saamelaiskäräjien edustajista vaihtuu

Aamulla päättyneen ääntenlaskennan mukan saamelaisten ylimpään päättävään elimen tulee 7-8 uutta edustajaa.

Noin kolmasosa saamelaiskäräjien edustajista vaihtuu. Aamulla päättynyt käräjävaalien ääntenlaskenta vahvistaa, että 21-paikkaiseen saamelaisten ylimpään päättävään elimeen tulee 7-8 uutta edustajaa. Viimeisen paikan kohtalo ei vielä ole selvillä, sillä kahdella ehdokkaalla oli sama äänimäärä.

Vaalien ääniharavaksi nousi Nilla Tapiola Utsjoelta 152 äänellä. Koltat saivat käräjille 2 edustajaa ja toinen vähemmistöryhmä inarinsaamelaiset 3 paikkaa. Loput 16 paikkaa menivät valtaryhmälle pohjoissaamelaisille. Käräjäedustajista kolmannes on naisia.

Postiäänestyksenä käytyjen vaalien äänestysprosentti oli 55,2 kun se vuosi sitten oli 57,4. Äänioikeutettuja oli 5 147. Neljäksi vuodeksi valittu käräjät aloittaa toimikautensa ensi vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.