Kolme autoa romuttui ketjukolarissa

Alavudella Etelä-Pohjanmaalla on sattunut kolmen auton ketjukolari. Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman ennen kello viittä.

Onnettomuus sattui Jyväskylän ja Vaasan välillä kulkevalla valtatie 18:lla kahden tien risteyksessä.

Pelastusviranomaisten mukaan yksi autoista oli ollut kääntymässä risteyksestä, mikä oli johtanut yhteenajoihin. Autoissa oli onnettomuushetkellä yhteensä viisi aikuista ja kaksi lasta, jotka vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta autot romuttuivat ajokelvottomiksi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.