Kolme kilpailee tittelistä "Vuoden journalistinen teko": Uusi ohjelmatyyppi, viikon visiitti Tallinnaan ja toimittajakoulutus

Vuoden journalistiseksi teoksi 2015 on ehdolla uusi ja raikas ohjelmatyyppi, kulttuuritoimituksen vierailu toiseen maahan ja hyvin organisoitu toimittajakoulutus. 

HSTV:n ajankohtaisohjelma Uutisraportti on onnistunut tekemään kovasta journalismista viihdyttävää ja se on saanut myös nuoret katsojat kiinnostumaan keskeisistä uutistapahtumista.

Uutisraporttia käsikirjoittavat Helsingin Sanomien toimittajat muiden töidensä ohessa, ja nettitelevisiosta lähtenyt ohjelma on otettu myös tv-kanava Nelosen ohjelmistoon.


Tampereella ei jääty viime vuonna valittelemaan taloudellisten aikojen ankeutta vaan toteutettiin poikkeuksellinen projekti: Aamulehden koko kahdeksanhenkinen kulttuuritoimitus muutti kuvaajan kanssa viikoksi Tallinnaan.

Juttujen aiheet valittiin asiantuntevasti, ja lehti pystyi tuottamaan monipuolisen läpileikkauksen naapurimaan kulttuurista ja muistakin puheenaiheista.


Haaga-Helia ammattikorkeakoulun toimittajakoulutus tarjoaa koulutusohjelmajohtaja Anne Leppäjärven johdolla tuoreita keinoja median kriisin ratkaisemiseksi.

Koulutusohjelma on hyvin verkostoitunut ja se tekee yhteistyötä media-alan kiinnostavimpien hankkeiden kanssa, mikä on nostanut sen Vuoden journalistinen teko -ehdokkaaksi.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.