Kolme kuoli tulipalossa Tampereella

Tampereella palaneen puutalon jälkisammutus kestänee huomisaamuun. Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.

Kolme ihmistä kuoli kaksikerroksisen puutalon tulipalossa Tampereella. Seitsemän henkilön onnistui pelastautua nopeasti edenneen tulen tieltä. Pelastuneista kolme loukkaantui lievästi. Yksi heistä hyppäsi talon yläkerrasta alas.

Palo syttyi puolilta päivin Tampereen kaupungin omistamassa vuokratalossa Luhtaankatu 15:ssä Pappilan kaupunginosassa noin seitsemän kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Lautarakenteinen talo vaurioitui pahoin tulipalossa. Palomiehet joutuivat repimään talon rakenteita, koska tuli kyti purueristeiden sisällä olevissa palopesäkkeissä. Talo edusti sodan jälkeen rakennettua puutalokantaa, jota on Tampereella paljon. Pelastuslaitos on havainnut, että näissä taloissa syttyvät tulipalot leviävät hyvin nopeasti ja aiheuttavat vakavia vahinkoja.

Tulipalo sai alkunsa talon ensimmäisen kerroksen asunnosta. Kuolonuhreista yksi oli asunnossa, josta palo oli lähtenyt liikkeelle. Toinen uhri löytyi tämän asunnon yläpuolella olleesta asunnosta. Kolmas kuolonuhri löytyi raivaustöiden aikana illalla samasta yläkerran asunnosta. Vainajat olivat niin pahoin palaneet, että heidän henkilöllisyyttään ei kyetty vielä tänään varmistamaan.

Aluepalopäällikkö Ari Vakkilainen arvioi, että talon jälkisammutus kestää huomisaamuun. Palon syttymissyytä ei tiedetä. Ilmeisesti tuli oli lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kerroksen asunnon wc-tiloista, joissa oli muun muassa pesukone.

Tulipalo aiheutti sankan savun Pappilaan ja naapurikaupunginosiinkin. Lähitalojen asukkaita pyydettiin sulkemaan ilmastointilaitteet sekä ovet ja ikkunat, jotta savukaasut eivät tunkeutuisi sisätiloihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.