Kolme vuorokautta sotevääntöä – Soini sinnitteli neuvottelut läpi kuumeessa

Ulkoministeri Timo Soini on sairastunut ja joutuu perumaan tämän päiväisen tapaamisensa Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkinin kanssa.

Klimkin tapaa mediaa kuitenkin Soinin sairastumisesta huolimatta. Klimkin tapaa tänään valtiosihteeri Peter Stenlundin.  

Soini sairastui kuumeeseen torstaina päättyneellä matkallaan Indonesiaan. Torstai-iltana pääministeri Juha Sipilä kertoi, että sote-neuvotteluissa ei oltu päästy lopputulokseen. Alkoi yli vuorokauden mittainen, yhtäjaksoinen neuvotteluputki. Sote-sopu saatiin lopulta aikaan lauantaina yhden jälkeen yöllä. 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.