Kolmelle suomalaiselle maahantulokielto Viroon

Postimees-lehden mukaan Viron viranomaiset epäilevät miehiä natsismista ja äärioikeistolaisesta toiminnasta sekä Suomessa että Virossa.

Kolme suomalaista on saanut kymmenen vuoden maahantulokiellon Viroon.

Postimees-lehden mukaan kolme suomalaismiestä määrättiin rajanylityskieltoon epäiltynä natsismista ja äärioikeistolaisesta toiminnasta sekä Suomessa että Virossa.

Viron viranomaisten mukaan miehet ovat järjestäneet Virossa äärioikeistolaisia tapahtumia ja voivat olla vaaraksi maan turvallisuudelle.

Suomalaisten edustaja kertoo lehdessä, että maahantulokielto asetettiin, koska miehet osallistuivat viime vuonna Hitlerin syntymäpäivänä Tallinnassa järjestettyyn yksityisjuhlaan, jossa käytettiin natsismin symboleja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.