Kolmoismurhaaja Valjakkala karkasi vankilasta

Kolmoismurhasta elinkautista istuva Juha Valjakkala on lähtenyt karkuteille Pyhäselän vankilasta Pohjois-Karjalasta.

Kolmoismurhasta elinkautista istuva Juha Valjakkala on karannut vankilomallaan Pyhäselän vankilasta Pohjois-Karjalasta. Valjakkalalle oli myönnetty kaksipäiväinen vankiloma, jolta hänen olisi pitänyt palata takaisin vankilaan viime perjantaina alkuillasta. Vankila ilmoitti asiasta Joensuun poliisille heti loma-ajan umpeuduttua perjantaina. Loma oli myönnetty Pohjois-Karjalan alueelle ja loma-osoite oli viranomaisten tiedossa. Valjakkala, nykyisin viralliselta nimeltään Nikita Joakim Fouganthine, 37, on etsintäkuulutettu. Myös hänen pohjoiskarjalainen vaimonsa on kateissa. Hänestäkin on annettu etsintäkuulutus.

Pyhäselän vankilan johtajan Maija Roihan mukaan asiasta tehtiin "normaalissa järjestyksessä" etsintäkuulutus. Asiasta tiedottamista ei pidetty kuitenkaan tarpeellisena. -Tähän ei ole sisältynyt mitään sellaista erityistä, että tästä olisi lähdetty tiedottamaan muuten. Valjakkala ei ole ollut väkivalloin vankilan sisältä lähtemässä eikä lähtenyt, vaan jäänyt todellakin lomalta palaamatta. Tähän lähtemiseen ei sisälly väkivaltaa, kertoo Roiha.

Valjakkala käynyt lomilla useasti

Valjakkala tuomittiin vuonna 1988 elinkautiseen vankeusrangaistukseen Pohjois-Ruotsissa tapahtuneesta kolmoismurhasta. Mies on kärsinyt elinkautistuomiotaan useissa suomalaisvankiloissa. Pyhäselän vankilassa hän on ollut noin kaksi ja puoli vuotta. Valjakkala on osallistunut vankilan toimintoihin, ja Roihan mukaan sisäisiä ongelmia ei ole ollut. -Hänen menestymisensä on näinä vuosina ollut täällä sellaista, että ei ole ollut syitä lähteä ihmisiä enemmän varoittelemaan. Vankilanjohtaja toteaa, että myös elinkautisvangilla on mahdollisuus saada poistumislupa, kun edellytykset siihen ovat olemassa.

Juha Valjakkala on käynyt viimeisen vuoden aikana vuorokauden lomilla jo useamman kerran, noin puolentoista kuukauden välein. Nyt kyseessä oli ensimmäinen kahden vuorokauden pituinen loma. Vankilanjohtajan mukaan Valjakkala oli lomalla vaimonsa sukulaisten luona. -Valjakkala ja vaimo olivat lomalla yhdessä, eikä kumpikaan ole nyt palannut, vahvistaa Roiha. Valjakkalan vaimo suoritti omaa tuomiotaan myös Pyhäselän vankilassa. Vuonna 1976 syntynyt nainen tutustui Valjakkalaan vankilassa, ja pari myös avioitui vankilassa.

Vankilanjohtajan mukaan Valjakkala siirrettiin Pyhäselkään, koska hän oli jo pitkään istunut tuomiotaan. -Myös hänen kanssaan oli tarvetta ryhtyä valmistelemaan vapautumista. Hänelle haluttiin tarjota mahdollisuus osoittaa sosiaalista toimintakykyä tällaisessa pienemmässä laitoksessa. Roihan mukaan Valjakkalan kanssa ei ollut vielä keskusteltu vapautumisajankohdasta, eikä mitään tarkempia suunnitelmia ollut tehty.

Poliisi antaa virka-apua

Rikoskomisario Jorma Alvila Joensuun poliisista kertoo, että Valjakkalan tapauksesta ei ole ollut tarvetta tiedottaa. Valjakkalan vaarallisuutta Alvila ei ryhdy arvioimaan. -Sitä kannattaa tiedustella vankeinhoitoviranomaisilta, onko hän vaarallinen. Jos tiedottaminen olisi katsottu tarpeelliseksi, sen olisivat tehneet välittömästi vankeinhoitoviranomaiset. Poliisi on tässä vaiheessa vain virka-apua antava viranomainen, toteaa Alvila. Poliisi ottaa vastaan kaikki paria koskevat vihjeet. -Se toiminta on kenttärutiinia.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 13.05.2002).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.