Kolmoissurman korvaustuomiot hovioikeuteen

Albertinkadun helmikuisessa ampumistapauksessa surmansa saaneiden kolmen miehen lähiomaiset ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä Helsingin käräjäoikeuden tuomioon. Myös päähän haavoittunut, mutta tapahtumasta hengissä selvinnyt mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä oikeuden päätökseen.

Kolmeen tappoon ja kahteen tapon yritykseen syyllistyneen Sanna Sillanpään avustaja ja uskottu mies, asianajaja Timo Niemi aikoo myös valittaa päätöksestä tuomittujen korvausten osalta. Yhden uhrin vanhemmat ja ampumisessa päähän haavoittunut mies ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä koko tuomioon, muut vain tuomittuihin korvauksiin. Valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski vaati Sanna Sillanpäälle tuomiota kolmesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä. Myös hän on ilmoittanut tyytymättömyytensä päätökseen siltä osin kuin se koskee Sillanpään syyntakeisuutta ja rangaistuksen mittaamista.

Korvaukset uuteen harkintaan


Helsingin käräjäoikeus luki Sanna Sillanpään syylliseksi kolmeen tappoon ja kahteen tapon yritykseen, mutta jätti hänet syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta. Sillanpään todettiin sairastavan paranoidista skitsofreniaa ja hän jäi hoidettavaksi valtion Niuvanniemen mielisairaalaan.

Käräjäoikeus tuomitsi Sillanpään kuitenkin huomattaviin noin miljoonan markan korvauksiin uhrien lähiomaisille, ampumistapauksesta hengissä selvinneille kahdelle miehelle sekä ampumaklubin omistajalle liiketulojen menetyksestä.

Uhrien lähiomaiset vaativat käräjäoikeudessa satojen tuhansien markkojen korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Käräjäoikeus alensi selvästi vaadittuja korvauksia. Suurin korvaus, 60 000 markkaa henkisestä kärsimyksestä, tuomittiin maksettavaksi tapahtumassa surmansa saaneen miehen avovaimolle, joka jäi surman takia viisivuotiaan lapsen yksinhuoltajaksi. Hän esitti käräjäoikeudelle 200 000 markan korvausvaatimuksen henkisestä kärsimyksestä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.