Koloradonkuoriaiset hävitetty

Aikuisten koloradonkuoriaisten löytyminen on nyt todennäköisintä, sillä ne valmistautuvat talvehtimiseen.

Koloradonkuoriaiset on saatu hävitettyä kesän kahdesta esiintymästä Parikkalassa ja Sipoossa, eikä uusia ole löydetty enää heinäkuun jälkeen, tiedottaa elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Tuhohyönteisten pysyvät esiintymisalueet Venäjällä ovat kuitenkin lähellä Suomen itärajaa, joten perunakasvustoista kannattaa Eviran mukaan tarkkailla mahdollisia merkkejä kuoriaisista aina perunannostoon saakka.

Aikuisten kuoriaisten löytyminen on nyt todennäköisintä, koska tuholaiset valmistautuvat parhaillaan talvehtimiseen. Kuoriainen talvehtii maahan kaivautuneena routarajan alapuolella turvassa talvipakkasilta. Koska koloradonkuoriainen talvehtii vain aikuisena, mahdolliset muna-, toukka- ja kotelovaiheet tuhoutuvat pakkasten tultua.

Kuoriaishavainnoista on ilmoitettava heti TE-keskuksen maaseutuosastolle tai Eviran kasvinsuojeluyksikköön.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.