Komeita revontulia luvassa Pohjois-Suomeen

Viikonloppuna on luvassa komeita revontulia Pohjois-Suomeen. Viime päivien auringonpurkaukset ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan kuitenkin olleet kohtalaisia, joten Etelä-Suomessa revontulia tuskin saa ihailla.

- Nyt kun on kirkas ja pilvetön sää, Lapissa ja Pohjois-Suomessa kyllä kannattaa katsella viikonloppuna taivaalle, sanoo tutkija Kirsti Kauristie.

Yhdysvaltain avaruusjärjestön Nasan mukaan korkeimman x-luokan auringonpurkaus tapahtui tiistaina aamuyöllä Suomen aikaa, jolloin napa-alueiden radioliikenteen laatu kärsi hieman. Purkaus oli voimakkain neljään vuoteen. Aiemmin viikolla arvioitiin, että aktivoituminen voisi sekoittaa satelliittien toimintaa.

- En usko, että radioliikenteeseen tulee enää häiriötä, Kauristie arvioi.

Auringonpurkaukseen liittyvä geomagneettinen myrsky vaikuttaa revontulien esiintymiseen koko viikonlopun.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.