Komissaari moittii Suomea Venäjän hyväksikäytöstä

EU:n teollisuuskomissaari Günter Verheugen moittii Suomen ja Ruotsin metsäteollisuutta Venäjän hyväksikäytöstä. Komissaarin mukaan ei ole oikein, että suomalais- ja ruotsalaisyhtiöt tuovat puuta tarpeisiinsa Venäjältä ja myyvät sen sitten jalostettuna takaisin.

- Tilanne, jossa jotkut Euroopan maat tuovat maahan venäläistä puuta, jalostavat sen rajalla ja myyvät sen sitten takaisin selvästi kalliimmalla hinnalla, ei ole hyväksyttävä, Verheugen sanoo Moscow Timesin ja St. Petersburg Timesin julkaisemassa haastattelussa.

- Maahantuojat ovat kohdelleet Venäjää kuin kolmannen maailman maata, Verheugen jatkaa.

Suomi ja Ruotsi ovat suurimpia venäläisen puun maahantuojia EU:ssa. EU-komissio on neuvotellut Venäjän kanssa Suomen metsäteollisuutta uhkaavista Venäjän puutulleista, mutta neuvottelut eivät ole toistaiseksi johtaneet tuloksiin.

Verheugenia haastateltiin hänen Venäjän vierailullaan, jonka aikana hän tapasi muun muassa Venäjän teollisuus- ja kauppaministerin Viktor Khristenkon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.