Kommentti: Olli Rehn aloittaa taipaleensa Suomen Pankin pääjohtajaksi

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) hakee Suomen Pankin johtokunnan jäsenyyttä - kuten myös työeläkevakuuttajien TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Siinä kaksi pääehdokasta avoimiin virkoihin. Rehniä ei valinnassa voi ohittaa mitenkään ja hän noussee Erkki Liikasen (sd.) jälkeen myös pääjohtajaksi.

Suomen Pankki julkisti hakijat kahteen avoimeen johtokunnan jäsenen virkaan. Hakijoita on 19.

Hakijoiden joukossa on talousosaajia vaikka muille jakaa.

Katse kannattaa kiinnittää kuitenkin kahteen hakijaan: Rehniin ja Siimekseen.

Aloitetaan Rehnistä. Rehnillä on taskussaan tohtorin paperit Oxfordista, ura kansanedustajana ja EU-parlamentaarikkona ja ennen muuta EU-komissaarina: Rehn oli EU:n laajentumiskomissaari 2004-2009 ja talouskomissaari 2010-14.

Edes poliittisiten vastustajien on vaikea kieltää Rehnin pätevyyttä virkaan. Siksi nimitys lienee helppoa myös Suomen Pankin pankkivaltuutetuille ja valtuutettujen puheenjohtajalle Matti Vanhaselle (kesk.) - olletikin, kun Vanhanen nappasi keskustan presidenttiehdokkuuden jo puolisalaa Rehnin nenän edestä.

Rehn on vahvoilla myös Liikasen seuraajaksi Suomen Pankin pääjohtajaksi, kun Liikanen jää eläkkeelle 2018. Mielenkiintoista onkin, että ensin Rehn seurasi Liikasta EU-komissaariksi, nyt Suomen Pankkiin.

Eikö näitä osaajia muualta löydy kuin Mikkelistä?

Liki yhtä vahvoilla johtokuntaan on Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, Paavo Lipposen (sd.) hallituksissa kulttuuri- ja toisena valtiovarainministerinä vaikuttanut Suvi-Anne Siimes. Siimes on ollut viisi vuotta työeläkevakuuttajien TELA:n toimitusjohtajana.

Siimes on vahvoilla, sillä johtokunnan kahdesta valittavasta toisen on oltava joka tapauksessa nainen. Hakijoissa on Siimeksen lisäksi vain yksi nainen: Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Marja Nykänen, joka tuskin loppumittelöissä pärjää Siimekselle.

//Täydennys: Kaksi naishakijaa ei halua nimeään julkisuuteen//

Moni saattaa muistella Siimeksen vasemmistotaustaa, mutta sen hän karisti olkapäiltään kuin harmittavan hilseen viimeistään siirtyessään  Lääketeollisuuden johtoon 2007.

Vasemmistoliittoon häntä ei yhdistä muu kuin puolueen historia; sieltäkin puolueen nykyjohto varmaan hänet mielellään häivyttäisi. Vasemmistoliitolla ei muuten ole yhtään edustajaa pankkivaltuustossa,  mikä helpottanee Siimeksen etenemistä.

Kepussa ministerikierrätys

Kepussa Rehnin mahdollinen nimitys on aiheuttanut hulinaa jo hyvän aikaa, sillä edessä on aina niin makoisa ministerikierrätys.

Varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) sormien tiedetään syyhyvän jo takaisin tuttuun valtaministeriöön, TEM:iin, joka myös tuulimyllyministeriönä tunnetaan.

Pekkarisella alkaa olla kuitenkin jo ikää - lokakuussa Pekkarinen täyttää 69 vuotta - eikä Pekkarinen olisi puolueen ns. uudistumisen kannalta ehkä pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) paras valinta. Paikasta on haaveillee myös kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.), mutta arpa tuskin lankeaa hänellekään.

Jos tai kun Rehn jättää eduskunnan, varasijalta paikalle nousee Sipilän valtiosihteeri, ex-ministeri, viime vaaleissa eduskunnasta tippunut  Paula Lehtomäki (kesk.).

Mahdollista on, että Sipilän suojatti Lehtomäki siirtyy eduskunnan kautta suoraan hallitukseen Rehnin paikalle.

Lehtomäen miinus on kuitenkin hänen ympäristöministerinä touhuamansa jätevesiasetus, jota pidetään yhtenä suurimpana syynä keskustan rökäletappioon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Jos Lehtomäki palaa vain rivikansanedustajaksi, niin otamme osaa: kansanedustajana valtiosihteerin palkka tippuu puoleen.

Niinistö nimittää vain pääjohtajan 

Poliitikkojen nimityksistä - tai pikemminkin nimitysyrityksistä - Suomen Pankkiin on lähihistoriassa surkeita kokemuksia.

Vuoden 2000 presidentinvaalien jälkeen keskustan presidenttiehdokas, ex-pääministeri Esko Aho haki Suomen Pankkiin, samoin kokoomuksen Ilkka Kanerva.

Presidentinvaalit voittanut  Tarja Halonen näytti tuoreen mahtinsa ja vähän muutakin eikä nimittänyt kumpaakaan, vaan keksi paikalle Sinikka Salon, joka jää mielenkiintoiseksi reliikiksi Suomen Pankin ja presidentin valtaoikeuksien historiaan. // Tarkennus tiistaiaamuna klo 9: Halonen nimitti Suomen Pankkiin Pentti Hakkaraisen ohi esittelijöiden, Sinikka Salon nimityksella Halonen pyyhki pöytää Mauri Pekkarisella ja Johnny Åkerholmilla. //

Presidentti Sauli Niinistö ei vastaavaa sotkua saa aikaan, sillä enää presidentti nimittää vain Suomen Pankin pääjohtajan, johtokunnan jäsenistä päättää  pankkivaltuusto..

Mutta poliittista parranpärinää nimityksistä syntyy joka tapauksessa.

Siksi valinnat aiotaankin tehdä pikavauhtia.

Juttua on täydennetty naishakijoiden osalta klo 17.15.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.