Kommentti: Sote- ja kuntauudistukset luisumassa hallituksen käsistä

Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei saanut eilen puserrettua lausuntoa kuntauudistuksen perustuslainmukaisuudesta. Jopa tiedotustilaisuuden aika oli jo ilmoitettu etukäteen medialle, mutta poliittinen paine kävi liian suureksi ja valiokunta otti aikalisän. Seuraava yritys on tiistaina.

Miksi perustuslakivaliokunnan lausunnolla sitten on merkitystä?

Koko sopan taustalla on se, että hallitus haluaa viedä maaliin vielä tällä vaalikaudella sekä kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen. Nykyisen aikataulun mukaan kuntien pitää kertoa ensi vuoden heinäkuussa, minkä kuntien kanssa ne haluavat tehdä kuntaliitokset. Hallitus on puolestaan luvannut yksityiskohtaisen esityksen sote-asiassa vasta ensi keväänä.

Ongelman ydin on siis se, että kunnille jää ainoastaan muutama kuukausi aikaa pohtia perusteellisesti, miten sote-velvollisuudet vaikuttavat kuntaliitoksiin. Pari kuukautta sitten myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka moitti hallitusta siitä, että kunta- ja sote-uudistuksia viedään eri tahtiin.

Ongelman ratkaisulla on kiire, koska hallitus yrittää saada kuntarakennelain voimaan jo heinäkuun alusta. Tätä soppaa perustuslakivaliokunta siis pohtii.

Jos nämä kaksi uudistusta halutaan viedä rinnakkain eteenpäin, maalaisjärjellä ajateltuna ratkaisuja on kaksi: joko hallituksen pitää antaa esitys sote-laista aikaisemmin tai kunnille pitää antaa lisää aikaa selvittää kuntaliitoksia.

Sote-sotkun kirjoittaminen läpimeneväksi laiksi on niin monimutkaista puuhaa, että hallituksen piiristä viesti on selvä: sote-lakia ei saada aikaiseksi ennen ensi kevättä. Eikä lopullista tarkkaa aikataulua haluta edes aavistella tässä vaiheessa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) puolestaan väläytteli jo viikko sitten, että todennäköisesti kunnille pitää antaa useita kuukausia lisäaikaa liitosselvitysten tekemiseen.

Tämä tarkoittaisi sitä, että kunnilta odotettaisiin tietoa yhdistymisaikeista vuoden 2014 lopulla. Sitä voidaan jo kutsua kevään 2015 eduskuntavaalien alusajaksi. Ja kukapa haluaisi kuntien ja kuntalaisten vihat päälleen juuri ennen vaaleja.

Keskusta on puolestaan ilmoittanut, että jos he istuvat seuraavassa hallituksessa, kuntauudistus aloitetaan alusta ja laitetaan kokonaan uusiksi. Jos uusia mielipidemittauksia on uskominen, keskusta on hallituksessa. Mikä puolue haluaa juuri ennen vaaleja ajaa väkipakolla uudistusta, joka todennäköisesti menee uusiksi muutaman kuukauden päästä?

Hallitus on pitänyt kynsin hampain kiinni aikataulusta, jossa kuntaliitokset saadaan voimaan vuoden 2015 alusta. Nyt se tavoite näyttää olevan luisumassa käsistä.

Toinen suuri tavoite eli sote-uudistuksen läpivienti on vielä hankalampi tapaus. Pikkulinnut laulavat, että sote-lain kirjoittaminen voi olla vieläkin vaikeampaa kuin on tähän asti aavisteltu. Lisäksi sote-uudistuksessa on suuria perustuslaillisia ongelmia, jotka menevät perustuslakivaliokunnan ratkaistavaksi vasta ensi kevään jälkeen. On siis hyvin mahdollista, että tämäkin tavoite luisuu nykyisen hallituksen hyppysistä.

Oppositio - erityisesti keskusta - on huutanut jo kauan, että heidät on otettava mukaan kunta- ja sote-uudistuksen suunnitteluun. Nyt sama oivallus on alkanut kuplia myös joidenkin hallituspuolueiden päässä.

Edellinen hallitus epäonnistui viemään nämä suuret uudistukset läpi. Nyt näyttää siltä, että tämäkään hallitus ei saa uudistuksia maaliin voittajana. Onko järkeä lyödä päätä seinään neljän vuoden välein? Jos tarkoituksena on saada Suomeen taloudellisesti vakaat kunnat ja hyvät terveyspalvelut - jotka toimivat vielä muutaman kymmenenkin vuoden päästä - olisiko syytä harkita uudistuksille kaikkien suurten puolueiden tukea?

Tässä on pohdinnanaihetta sote- ja kuntaministereille, jotka kokoontuvat nyt viikonlopun ja maanantain aikana pähkäilemään, mitä hallitus tekee tiistain jälkeen, jos perustuslakivaliokunnan lausunto lykkää reippaasti hallituksen suurimpia tavoitteita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.