TV-Opas

Kommentti: Suurkisojen järjestäminen hulluutta

Urheilua, politiikkaa ja taloutta ei saa erotettua toisistaan edes rautakangella.

Vuoden 1952 kesäolympialaiset tekivät eetvarttia sodista toipuvalle Suomelle. Pekingin olympialaiset 2008 paaluttivat Kiinan symbolista asemaa suurvaltana. 

Argentiinan sotilasdiktatuuri yritti ottaa kaiken hyödyn irti vuoden 1978 jalkapallon MM-kotikisojen mestaruudesta. Kun Saksa isännöi näitä jalkapallon suurimpia kisoja 2006, oli huoli siitä, heiluttelevatko saksalaiset kansallislippuaan liian nationalistisesti. 

Liian suuret riskikertoimet

Suurkisojen järjestäminen alkaa olla sulaa hulluutta. Johtajat ja hallitukset ottavat isoja taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia riskejä. 

Sotshin talvikisoihin on käytetty kymmeniä miljardeja euroja. Jos venäläisurheilijat eivät seiso palkintopalleilla, urheiluhullut kansalaiset purkavat turhautumistaan presidentti Vladimir Putiniin. Silloin myös mietittänee, mihin kaikki kisamiljardit ovatkaan menneet. Vuonna 2018 itänaapurissa pelataan MM-futista.

Kun Brasilia haki kesällä pelattavia jalkapallon MM-kisoja ja 2016 pidettäviä Rion olympialaisia, se ei painajaisunissaankaan kuvitellut, että kansa lähtee kaduille. 

Kansa vaatii FIFA-luokan koulutusta

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA vaatii Brasilialta priimaluokan olosuhteita. Brasilialaiset vaativat hallitukseltaan FIFA-luokan koulutusta ja terveydenhoitoa. Stadionit ja muu infrastruktuuri ovat nielleet miljardeja. Noloa Brasilialle on, että kesään mennessä kaikki ei ehdi valmistua. Hyvä jos Rioon mennessä.  

Normaalijärjellä on mahdotonta ymmärtää, miksi kaikilla pelillisillä mittareilla futiskääpiö Qatar sai järjestettäväkseen MM-kisat vuonna 2022. 

Viilennetyt stadionit? Järjestyy

Qatar onkin kansainvälispoliittista arvovaltaa hamuava roopeankka. Se voi halutessaan rakentaa vaikka ilmastoidut stadionit. Persianlahdella on nimittäin kesällä kuumaa. 

Nyt kiistellään siitä, pelataanko kisat sittenkin talvella. Jotta farssi olisi sitä itseään, eurooppalaiset rahaliigat tuskin tähän suostuvat. 

Tammikuussa tolkun valoa kajasti länsinaapurista. Tukholma päätti olla hakematta 2022 talviolympialaisia. Taloudelliset riskit olivat liian suuret. 



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.