Konkarilla uponnut kaljakelluntaan "jokunen tonni" – lämmin sää houkutteli mukaan tuhansia

Tuhannet ihmiset kerääntyivät tänään Vantaan Tikkurilaan osallistuakseen Kaljakellunta-tapahtumaan tai seuratakseen sitä. Keravanjoella kulkupeleinä on erilaisia kumiveneitä, lasten uima-altaita ja lauttoja.

– Yllättävän rauhallista täällä on ottaen huomioon porukan määrän. Yhtään varsinaista poliisitehtävää ei ole ollut, kommentoi ylikonstaapeli Harri Lanttola Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisin arvion mukaan paikalla on ainakin 4 000 ihmistä.

– Osa on vasta lähdössä ja osa on jo lähellä maalipaikkaa. Tapahtuma jatkuu varmasti myöhään, arvioi Lanttola.

Konkareita ja ensikertalaisia

Tapahtuma houkuttelee eri-ikäisiä ihmisiä.

– Hyvä sää houkutteli. Ja se, että täällä on paljon ihmisiä. Tämä on tämmöinen kesän lopetus, perustelee Noora Keränen.

– Viime vuonna lähdettiin ihan ex-tempore kokeilemaan, kun oli hauska tapahtuma. Tänä vuonna sitten panostettiin enemmän ja hankittiin parempi lautta, kertoo Vilma Lumio.

– Ensi kertaa olen täällä. Olen pääkaupunkiseudulla asunut koko ikäni ja nyt tämä täytyy testata, kun tulee elokuun lopussa 40 mittariin, huikkaa Ville Väisänen huterasta kumiveneestään.

Sami Hämeenkorpi on liikkeellä puurakenteisella lautalla.

– Me on kelluttu tällä lautalla nyt kolme kesää ja joka vuosi rakennettu vähän lisää. On kai tähän joku tonni uponnut, mutta ei lasketa, niin ei tule paha mieli. Tämä on rakennettu puhtaasti kaljakelluntaa varten. Muuten se seisoo mun pihassa. Hyvä henki ja mukavat ihmiset houkuttelevat tänne, selittää Hämeenkorpi.

Roskaa saattaa kertyä

Kaljakellunta on monena vuonna jättänyt jälkeensä valtavan määrän roskaa. Tänäkin vuonna Vantaan kaupunki arvioi, että siivouskulut saattavat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Poliisin mukaan roskaamisen määrää on vielä liian aikaista arvioida.

– Kaupunki on toimittanut tänne roskalavoja. Lisäksi roskisten viereen on kertynyt pahvikasoja. Yleensä eniten roskia kertyy loppupäähän, kun veneitä ja tavaraa hylätään sinne, mutta se nähdään sitten myöhemmin, sanoo ylikonstaapeli Lanttola.

– Kun toimitaan vastuullisesti - me roudaamme aina omat roskamme pois - niin kenelläkään ei ole paha mieli, opastaa Sami Hämeenkorpi.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.